Vakava sairaus on aina järkytys. Sairauden kanssa voi kuitenkin oppia elämään, kunhan huolehtii itsestään. Näin sanoo motocrossia ajava nuori William Kleemann .
Aktiivista urheilijaelämää hemofilian kanssa
Tanskalainen motocrosskuljettaja William Kleemann kilpailee
motocrossin MM-sarjassa. Vielä muutama vuosi sitten nuoren urheilijan
elämä näytti kuitenkin hyvin erilaiselta. Maajoukkueessa Williamin
tavoin motocrossia ajava isoveli Victor Kleemann oli aiemmin
loukkaantunut vakavasti EM-kisoissa. Onnettomuuden jälkeisen
sairaalajakson aikana leikattiin myös hänen oireillut polvensa.
Leikkaus johti uusintaleikkauksiin, sillä polvi ei tuntunut paranevan.
Vasta äidin pitkän painostuksen jälkeen lääkärit suostuivat tutkimaan,
voisivatko toistuvat komplikaatiot johtua
harvinaisesta verenvuototaudista. Ongelmien syy paljastui
viimein.
Sama perinnöllisen geenivirheen aiheuttama sairaus, hemofilia B, diagnosoitiin myös nuoremmalla veljellä, Williamilla.
– Sairaus oli valtava järkytys. Olen kuitenkin oppinut elämään sen kanssa. Vaikka minun täytyy huolehtia lääkityksestäni ja olla tekemisissäni varovaisempi, olen onneksi voinut jatkaa elämääni sekä motocrossradalla että sen ulkopuolella, William sanoo.
Esimerkeillä suuri merkitys
Williamin saatua hemofilia B -diagnoosin hän joutui yhdessä perheensä kanssa pohtimaan, olisiko motocrossin kaltaisen urheilun jatkaminen turvallista. Vaikka nuori urheilija on tähän asti ollut haluton kertomaan sairaudestaan, hän haluaa nyt jakaa tarinansa.
– Ei ole mukavaa kuulla sairastavansa vakavaa kroonista tautia, jonka kanssa joutuu elämään koko loppuelämänsä.
Williamin mielestä on kuitenkin myös tärkeää ymmärtää, että jos vain huolehtii itsestään, hemofilian kanssa voi elää aktiivista elämää.
– Haluan auttaa levittämään tätä viestiä ja osoittaa sen erityisesti kaikille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen, joille hemofilia on osa elämää.
Tavoitteet ja unelmat
William kävi toukokuussa 2024 Suomessa keskustelemassa elämästä hemofilian kanssa suomalaisen Anders Korpilahden kanssa. Katso alta minkälaisia tavoitteita nuorilla on urheilu-urallaan hemofiliasta huolimatta.
Hemofilian vaikutus motocross-ajamiseen
Motocross on riskialtis laji ja oikeanlainen suojautuminen on tärkeää riippumatta siitä sairastaako hemofiliaa vai ei. Katso alta miten William suojaa itsensä ajaessaan.
Williamin ja Andersin vinkit kuntoharjoitteluun
Alla olevalla videolla William ja Anders kertovat miten he harjoittelevat aktiivisina urheilijoina, ja antavat myös pari vinkkiä kuntoilijoille.
Williamin ajatuksia vuodelta 2023
FI24H00006 08/2024